Kesäkuun hetkiä

1. heinäkuuta 2017

Kesäkuusta jäi päällimmäisenä mieleen matkailu. Toukokuussa keskityin retkeilyyn, kun taas kesäkuussa kurkotin kauemmaksi. Kuukauteen mahtuu toki myös pienempiä ihania juttuja. Ne suuret jutut vaan huomaa helpommin. 

Kesäkuun mieleenpainuvimpia juttuja



Kesäkuussa ihan parasta oli loma Barcelonassa! Maukasta ruokaa, kaupungin tunnelmaa ja tyynnyttäviä aaltoja.



Kesäkuussa eriskummallisinta oli käydä sukuloimassa Suomen tätejä, mummia, serkkua ja serkun lapsia Toscanassa. Olisi voinut luulla, että Italiassa sukuloidaan Italian puolen sukua... ;) Pääsin vuorille mökkeilemään ja altaalle rentoutumaan.


Kesäkuussa onnistuneinta oli sekä itselle että toiselle puoliskolle tehdyt onnistuneet vaatehankinnat. Uudet sandaalit ovat ihanat! <3

Kesäkuussa koskettavinta oli kokea läheisten upea yhteys ja tukeminen vaikealla hetkellä.


Kesäkuussa tunnelmallisinta oli mitä suloisimpien kahvikuppien kahvilan löytäminen Bergamosta. Mistähän saisin yhtä suloisia kuppeja kotiin?

Kesäkuussa ilahduttavaa oli koirien hyvin sujunut oleilu koirahoitolassa. Taisivat nauttia ilmastoidussa huoneessa olemisesta - varmasti viileämpää kuin kotona.


Kesäkuussa opettavaista oli suloisten, mutta ei sittenkään niin maukkaiden leivonnaisten syöminen. Ulkonäkö ei aina vastaa sisältöä!

Kesäkuussa tärkeintä oli lounastaa yhdessä 90-vuotiaan mummoni kanssa minun uudessa kotikaupungissani. Ihanaa, että mummonikin pääsi näkemään italialaista kotikaupunkiani, edes pikaisesti.


Kesäkuussa tyynnyttävintä oli seurata koirien nukkumista: ranskalaisella parvekkeella uni maistuu erityisen hyvin!

Loistavaa heinäkuuta!

Katariina

Ei kommentteja

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.